Helsingin sukelluskeskus järjestää kahdeksan sukelluspäivää sisältävän ryhmämatkan Living Coloursille joulukuussa 2013 vedenalaistutkija Markus Dernjatinin johdolla.
Bunakenin riuttojen kokenut konkari hydrobiologi, vedenalaistutkija sekä Helsingin SeaLifen intendetti Markus Dernjatin suuntaa jälleen Living Coloursin huomaan yhdessä Helsingin sukelluskeskuksen poppoon kanssa 3.-14.12.2013. Matka sisältää lennot Helsingistä Manadoon ja takaisin, yhdeksän päivän majoituksen Living Coloursilla sekä kahdeksan sukelluspäivää Bunakenin kansallispuiston maailmankuuluilla riutoilla.
Dernjatinin johdolla on ennenkin sukellettu Bunakenin kirkkaissa vesissä, ja viime reissu sai osallistujat kehumaan sekä sukelluksia että niiden jälkeisiä koralliriutta-aiheisia luentoja maasta taivaisiin.
Yksi edelliselle Dernjatinin luotsaamalle korallimatkalle osallistuneista sukeltajista kommentoi reissua näin:
- Mietimme, että meribiologin mukana olo voisi tuoda juuri sitä kaivattua ekstraa tälle matkalle. Ja sitä se olikin! Oli aivan mahtavaa, että veneessä oli mukana asiantuntija, jolta pystyimme heti sukellusten jälkeen kysymään, mitä kaikkea sukelluksen aikana olimme nähneet, Christa Winqvist kertoo tyytyväisenä.
Usein myös kalojen ja riutan muiden asukkaiden suomenkieliset nimet aiheuttavat päänvaivaa. Dernjatinilla on kuitenkin takataskussaan ja päässään lähes valmis suomenkielinen kalakirja, josta apu kinkkiseen kalantunnistukseen löytyy helposti.
- Oli mukavaa kuulla lajien suomenkieliset nimet, Lionfish on tosiaan siipisimppu eikä leijonakala! Iltaisin pidetyt luennot olivat myös erinomainen lisä, opin paljon uutta, ja reissun jälkeen jäi semmoinen tunne, että ymmärrän ainakin hieman paremmin vedenalaista maailmaa, Winqvist hehkuttaa.
Varaa matkasi Helsingin sukelluskeskukselta välittömästi ja tutustu koko reissuun tarkemmin http://sukelluskeskus.fi/Bunaken_joulukuu.html
Bunakenin merellisen kansallispuiston rikkaat koralliriutat ovat syynä siihen, miksi tuhannet sukeltajat ovat saapuneet alueelle jo vuosien ajan. Koralliriutan ekologia on monimutkainen ja mielenkiintoinen aihe, josta Living Coloursin perustaja-omistaja Mia Huopalainen on kirjoittanut ainutlaatuisen ja kattavan artikkelin kaikkien suomalaisten vieraidemme luettavaksi!
Artikkelin alussa paneudutaan matalikkoihin eli riutan suojelijoihin. Bunakenia ympäröivää upeaa riuttaa suojelevat täyspäiväisesti mangrovepuusto ja meriruohoniitty, jotka toimivat rannan ja meren välisenä puskurikerroksena suojaten rantoja aallokon ja rankkasateiden aiheuttamalta eroosiolta sekä koralliriuttaa hautautumasta hiekkaan. Mangrovet myös tarjoavat suojaisan kasvuympäristön monille mereneläville.
Toisessa osassa keskitytään riutan rakentajiin. Koralliriutta on uskomattoman monimuotoinen ja kompleksi ekosysteemi, joka koostuu muun muassa sienieläimistä, kovista ja pehmeistä korallista, merivuokoista, madoista ja nilviäisistä. Lue ja hämmästy!
Kirjoituksen kolmannessa osassa kirjoittaja esittelee riuttakaloja ja niiden elämää koralliriutan katveessa. Tiesitkö, että moni kalaji pystyy muuttamaan sukupuoltaan tarpeen mukaan tai että perhokalojen epäillään pariutuvan eliniäksi?
Viimeisessä kappaleessa esitellään riutan muita asukkeja, joihin kuuluvat niin nilviäiset, äyriäiset ja piikkinahkaiset riutan vuokralaiset matelijoita ja nisäkkäitä tietenkään unohtamatta. Bunakenillakin voi nähdä eri dlfiinilajien lisäksi muun muassa dugong-merilehmiä, jotka laiduntavat meriruohoniityllä nousuveden aikaan.
Lue ja lataa itsellesi ainutlaatuinen ja upeilla kuvilla varustettu Living Colours of Coral Reef - Koralliriutan ekologiaa -artikkeli!
Kirjoittaja Mia Huopalainen, kuvat William Tan, Luca Vaimea, Ralf Åström, Kimmo Hagman, Markus Dernjatin, Markus Lehti, Essi Havula ja Jaakko Aalto. Taitto Anri Veisterä, oikoluku ja erityiskiitokset Essi Havula.
AirAsia avasi uuden lentoreitin Manadoon, tällä kertaa Makassarista!
Pääasiassa Aasiassa operoiva halpalentoyhiö AirAsia avasi maaliskuussa 2013 uuden reitin Makassarista (Ujung Pandang) Manadoon. Makassarista AirAsia lentää moniin eri kohteisiin sekä Indonesiassa että Malesiassa.
Indonesiassa AirAsia lentää Makassarista Balikpapaniin (BPN) Kalimantanille, Jakartaan (CGK) ja Surabayaan (SUB) Jaavalle sekä Balille (DPS). Malesiaan AirAsilla voit lentää Manadosta Makassarin kautta joko Kuala Lumpuriin (KUL) tai Borneon Kota Kinabaluun (BKI).
Katso reittivaihtoehdot aikatauluineen sekä varaa lentosi AirAsian nettisivuilla
Katso kaikki lentoreitit Bunakenille
Talvella 2014 sinulla on mahdollisuus osallistua ainutlaatuiselle sukellussafarille, joka yhdistää kaksi maailman rikkainta koralliriuttaa. Matka alkaa Bunakenin kansallispuistosta, jossa majoittuminen tapahtuu Living Colours -sukellusresortissa, ja jatkuu Papualle Raja Ampatin vedenalaiseen paratiisiin MSV Amira -liveaboardilla.
Living Colours järjestää yhdessä Raya Diversin kanssa kaksi sukellusmatkaa Bunakenin ja Raja Ampatin kansallispuistoihin tammi-maaliskuussa 2014. Matkanvetäjänä toimii hydrobiologi, vedenalaistutkija, sukelluskouluttaja sekä Merimaailma Sea Life Helsingin intendentti Markus Dernjatin.
Lähes kolmiviikkoinen sukellusmatka alkaa alkaa Pohjois-Sulawesiltä Bunakenin Living Colours -sukelluskeskuksesta. Keskus on Bunakenin kansallispuiston ytimessä, kirkkaiden vesien ja värikkäiden koralliriuttojen ympäröimänä. Bunaken on kuuluisa henkeäsalpaavista drop off -seinämäsukelluksista, mutta alueelta löytyy myös maailmanluokan muck-hiekkapohjasukellusta. Majoitus on perinteisissä tilavissa puisissa bungaloweissa, joista on upeat merinäköalat.
Kuuden Bunakenin sukelluspäivän jälkeen suuntaamme kohti Papuan Raja Ampatia. Lennämme Manadosta Sorongiin, josta liveaboardalus MSV Amira noutaa sukeltajat kohti upeita sukelluskohteita.
52-metrinen MSV Amira on varustettu huippuluokan navigointijärjestelmällä sekä pelastusvarusteilla, ja sukeltajien turvallisuus on ensisijaisen tärkeää. Aluksella on kahdeksan kahden hengen hyttiä sekä kaksi yhden hengen hyttiä. Jokaisessa hytissä on oma WC sekä suihku, ja kaikki hytit kylpevät luonnonvalossa. Hyvin varustellulla MSV Amiralla on käytössäsi muun muassa tunnelmallinen ravintola, romanttinen oleskelutila sekä suuri auringonottoalue.
Papuan Raja Ampat on maailmankuulu sukellusalue, jossa tavataan muun muassa useiden hailajien lisäksi paholaisrauskuja. Luonnonpuistossa voit törmätä yli 1300 eri kalalajiin ja erilaisia korallityyppejä on tunnistettu jo yli 500. Vedenalaisten maisemien lisäksi myös maanpäällinen trooppinen kauneus ilahduttaa sukellussafarilla matkustavia koko kahdeksan liveaboard-päivän ajan.
Varaukset ja lisätiedot Sanna Länsivierto, Tour Operator Aventura Latina Oy Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Tutustu MSV Amiraan ja Raja Ampatin luonnonpuistoon englanniksi.
Lue lisää ADALS – Sukellusonnettomuuksien ensihoito -kurssista.
BUNAKEN - RAJA AMPAT #1
Matkanvetäjänä hydrobiologi, vedenalaistutkija, sukelluskouluttaja sekä Merimaailma Sea Life Helsingin intendentti Markus Dernjatin.
(Keskiviikko 29.1.2014 Lento Singapore - Manado)
Keskiviikko 29.1. - 5.2.2014 Living Colours (7 yötä, 6 päivää)
Keskiviikko 5.2.2014 Lento Manado - Sorong
Keskiviikko 5.2. - 14.2.2014 Amira-liveaboard (9 yötä, 8 päivää)
Perjantai 14.2.2014 Lento Sorong - Manado & yöpyminen Manadossa (1 yö)
(Lauantai 15.2.2014 Lento Manado - Singapore)
BUNAKEN – RAJA AMPAT #2
Matkanvetäjänä hydrobiologi, vedenalaistutkija, sukelluskouluttaja sekä Merimaailma Sea Life Helsingin intendentti Markus Dernjatin.
(Keskiviikko 12.2.2014 Lento Singapore - Manado)
Keskiviikko 12.2. - 19.2.2014 Living Colours (7 yötä, 6 päivää)
Keskiviikko 19.2.2014 Lento Manado - Sorong
Keskiviikko 19.2. - 28.2.2014 Amira liveaboard (9 yötä, 8 päivää)
Perjantai 28.2.2014 Lento Sorong - Manado & yöpyminen Manadossa (1 yö)
(Lauantai 1.3.2014 Lento Manado - Singapore)
Living Colours uusi ilmettään ja esittelee ylpeänä uudet nettisivunsa! Sivustolta löydät uutisia Living Coloursilta, tietoa tulevista sukellusretkistä, tärkeää informaatiota sukelluskeskuksesta sekä Bunakenin kansallispuistosta, kuinka pääset paikan päälle, mitä sukelluskursseja sinun on mahdollista suorittaa sekä paljon paljon muuta.
Uusi sivusto toimii kätevästi erikokoisilla lukulaitteilla tietokoneestä kännykkään.
Mitä mieltä olet uudistuneista sivuistamme? Lähetä kommentteja ja kehitysehdotuksia sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Olemme kiitollisia kaikista vinkeistä ja parannusehdotuksista.
Living Colours Diving Resort
PADI 5 Star Dive Resort S-36220
Pangalisang Beach, Bunaken
North Sulawesi, Indonesia
Tel: +62 812 430 6401 Mia | +62 81 2430 6063 Jaakko
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.