Uutiset

 TripAdvisor Certificate of Excellence Winner

 

 

Living Coloursille on myönnetty TripAdvisorin Certificate of Excellence 2015 -palkinto erinomaisten kävijäarvostelujen ansiosta. Palkinnon saajiksi valitaan vuosittain vain 10% kaikista TripAdvisoriin listatuista matkailualan yrityksistä.

TripAdvisor® on maailman suurin matkustamiseen keskittynyt nettipalvelu, joka tarjoaa luotettavaa matkustusinfoa mihin tahansa menetkin. Sivustolla on yli 60 miljoonaa matkakohde- ja palveluarvostelua, ja yli 50 miljoonaa eri kävijää kuukaudessa. Lähde: TripAdvisor.

Olemme erittäin ylpeitä saamastamme palautteesta ja teemme kaikkemme sen eteen, että palvelumme pysyy erinomaisena myös tulevaisuudessa. Kiitos kaikille arvostelun kirjoittaneille vieraillemme!

Lue, millaisia arvosteluja vieraat ovat kirjoittaneet Living Coloursista ja lisää omasi!

 

 

 

tripadvisor logo green

 

Photo_seminar_Ralf_Astrom


Living Colours järjestää yhteistyössä Sukelluskeskuksen kanssa ensi helmikuussa 2016 vedenalaiskuvauksen seminaarin, jonka vetäjänä toimii ammattikuvaaja Ralf Åström.

Kurssi järjestetään Bunakenilla 19.2.-1.3.2016 ja järjestelyt hoitaa Sukelluskeskus. Lue kattava artikkeli kurssin sisällöstä sekä tarkat hintatiedot: http://www.sukelluskeskus.fi/livingcolours_photo_spec_2-2016.html

 

 

 

 

 

 

 

Bongaa tuoreimmat nettitarjouksemme ja varaa matka Bunakenin upeisiin sukellusvesiin ennen 1.6.2015!

 

1. Kaksi OWD-kurssia
Jos kaksi tai useampi suorittaa Living Coloursilla PADI OWD-kurssin, saatte majoituksesta sekä hupisukelluksista kurssin jälkeen -10%. Koskee vain uusia netin kautta tehtyjä varauksia. Varaa ennen 1.6.2015 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Käytä varauskoodia 2OWD

2. Kurssikombo
Suorita Living Coloursilla kaksi PADI-sukelluskurssia joko OWD-AOWD tai AOWD-RD ja saat -10% alennuksen majoituksesta. Koskee vain uusia netin kautta tehtyjä varauksia. Varaa ennen 1.6.2015 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Käytä varauskoodia COURSECOMBO

3. Viivy kauemmin ja säästä!
Majoitu ja sukella Living Coloursilla minimissään 14 yötä ja saat majoituksen sekä hupisukellukset -10% alehintaan. Tarjous voimassa huhti-, touko- ja kesäkuussa 2015, varaa ennen 1.6.2015.
Käytä varauskoodia 2WEEKS

Varaukset koskevat vain internetin kautta tehyjä varauksia, ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

 

 

 

seastar


Täyttyykö kovalevysi tuhansilla keskinkertaisilla vedenalaisotoksilla? Suomalainen ammattikuvaaja ja pitkän linjan vedenalaiskuvaaja Ralf Åström neuvoo, kuinka saat kuvistasi olohuoneen seinälle ripustettavia teoksia.

Ralf “Rafu” Åström vieraili perheensä kanssa Bunakenilla helmikuussa, ja jälleen kerran lomaviikon jälkeen tietokoneen kovalevylle karttui satoja ellei tuhansia uusia vedenalaiskuvia. Osa kuvista on erinomaisia, mutta toki joukkoon mahtuu niitäkin otoksia, joita ei ensimmäisenä ajattelisi kehystävänsä. Monella kuvaajalla – ammattilaisella ja amatöörillä – on sama ongelma: mitä tehdä kuville, jotka eivät ole parhaimmistoa, mutta joita ei haluaisi heittää poiskaan? Onko kuville tehtävissä mitään?

– Digiaikana on helppo innostua kuvaamaan “kaikkea mikä liikkuu" -tyylillä ajattelematta kuvan sisältöä. Myös ennakointi ja sitä kautta kuvan suunnittelu jää vähemmälle ja kovalevymme täyttyvät usein “turhasta tauhkasta”, Rafu miettii Safety Stop -rantabaarissa.

 

_DSC0098


 

Rafu kuitenkin kehottaa katsomaan keskinkertaisiakin kuvia uudessa valossa:

– Monissa tilanteissa mustavalkoinen kuva voi pelastaa huononkin kuvan. Tai ainakin tehdä keskinkertaisesta hyvän. Jos kuvassa on värit poskellaan, mutta siinä on hyviä muotoja ja hieno valo, voit saada siitä vielä erittäin hienon mustavalkokuvan. Jos esimerkiksi salama ei ole välähtänyt jostain syystä, mutta siinä on joku magee koralli tai kala liikkeessä, ja kun teet kuvasta mustavalkoisen, siitä tulee yhtäkkiä taidekuva, jonka haluaa pistää omalle seinällekin, hän kertoo.

1505002


 

Rafu kuitenkin muistuttaa, ettei kuvia kannata muuttaa automatiikalla mustavalkoiseksi, vaan konvertiossa täytyy keskittyä sävyjen muokkaukseen.

– Jos olet epävarma toimisiko kuva mustavalkoisena, niin toki voit nopeasti kokeilla napilla “muuta mustavalkoiseksi”. Mutta se ei ole kuitenkaan niin simppeli juttu että teet vain automaattisen konversion. Kuvaajan kannattaa oikeasti keskittyä jokaiseen kanavaan. Voit tehdä vihreästä vähän vaaleempaa, sinisestä vähän tummempaa, saada siihen fiiliksiä siihen kuvaan, Rafu neuvoo.

Bunaken  321

 

Mustavalkoisilla kuvilla on Rafun mukaan muitakin hyviä puolia:

– Mustavalkokuvia jaksaa katsoa, kun ne laittaa seinälle. Ylivärikästä korallimaisemakuvaa ei välttämättä jaksa tuijotella kovin kauaa sohvan yläpuolella. Mustavalkoista otosta jaksaa vähän pidempään, mies perustelee.

Ensi talvena Rafu pakkaa jälleen kameransa ja saapuu Living Coloursille vetämään vedenalaiskuvauksen seminaarin. Aikataulu ei ole vielä varmistunut, mutta mikäli olet kiinnostunut osallistumisesta, laita meiliä Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja saat tietää kurssin toteutumisesta ensimmäisenä! Voit myös tykätä meistä facebookissa ja twitterissä, jossa kuulet kaikki uusimmat uutiset Living Coloursilta!

Kuvat Ralf Åström, Bunaken National Marine Park. Lisää miehen otoksia: https://www.flickr.com/photos/rafu1/

Professional photographer Ralf Astrom in Bunaken National Marine Park 

 

 

Ernie_Brooks_snorkeling

Ernest H. Brooks 80 years, still active snorkeler and adventurer. Picture Matti Ponkala 2015.



- En haluaisi juhlia 80-vuotissyntymäpäiviäni missään muualla, Ernest H. Brooks sanoi syntymäpäiväpuheessaan Living Coloursin ravintolassa tammikuussa 2015 jättimäisen suklaakakun vieressä. Legendarinen vedenalaiskuvaaja, opettaja ja seikkailija Ernie Brooks, joka työskenteli 17 vuotta Jacques Cousteaun kanssa kouluttaen Calypson kuvaajia.

Ernest Brooks aloitti kuvaajauransa jo varhain: hän otti opettajastaan sekä luokkatovereistaan potrettikuvan, joka päätyi sanomalehden kanteen, ollessaan vain kuusivuotias! Ernien isoäiti työskenteli valokuvaajana Portugalissa ja miehen isä, eno sekä äiti olivat ammattivalokuvaajia.


- Jos syntyy tuollaiseen perheeseen, mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Valokuvaaminen oli läsnä koko ajan, Ernie muistelee.

Ernest Brooks II
Vedenalaisvalokuvaajaksi Ernie ryhtyi huomatessaan uimakilpailussa upeat kelppimetsät, joita auringonsäteet valaisivat kaunisti. Mies rakensi ensimmäisen kotelon alumiinista ja ryhtyi kuvaamaan kelppimetsiä.

- Kuvasin vedenalaista maailmaa mustavalkofilimille ja lähetin kuviani ympäri maailman. Ja lehdet alkoivat julkaista kuviani! Ernie muistelee hymysuin.



“Living Coloursin kotiriutta on uskomaton”



Lukiosta päästyään Ernie liittyi ilmavoimiin ja kuvasi U2-lentokoneista maailmaa toisesta vinkkelistä, maiden rajoja infrapunafilmille. Ernie lensi yli 70 maan yli ennen kuin ehti täyttää 20 vuotta ja kehitti infrapunakuvaukseen tarkoitetun filmin armeijalle.

Yhdellä lentoreissulla vuonna 1956 Ernie lensi Etiopiassa ja näki hienon aluksen satamassa. Laskeuduttuaan Ernie vuokrasi jeepin ja ajoi satamaan, missä hän kohtasi ensimmäistä kertaa kapteeni Jacques Cousteaun ja esittäytyi tälle. Cousteau pyysi Ernietä kouluttamaan Calypson valokuvaajat, ja armeijasta päästyään Ernie matkusti Ranskaan ja ryhtyi tutkimusmatkaisijaksi ja valokuvaajaksi Cousteaun kanssa yli 17 vuoden ajaksi.

Ernie on opettanut tuhansia nuoria valokuvaamaan ja väittää, ettei hänellä ole kotia. Tälläkin kertaa mies matkasi puolisonsa kanssa ympäri Indonesiaa kuvaten infrapunakamerallaan pilviä sekä mangrovemetsiä ja mustavalkokuvia pinnan alta. Living Coloursilla pari on jo kolmatta kertaa.

- Living Colours on mahtava paikka sukeltajille, snorklaajille ja ihmisille, jotka arvostavat luontoa ja rakastavat rauhaa. Ihmiset, joka rakastavat hyvää ruokaa ja indonesialaisia hymyjä. Toista tällaista paikkaa ei maan päältä löydy, kotiriutta on uskomaton! Ernie hehkuttaa.

Mitä kaikkea Ernie Brooks on ehtinyt 80-vuotisen elämänsä aikana tehdä? Lue koko haastattelu englanniksi tästä.


Sea Pearls by Ernest Brooks

Sea pearls by Ernest H. Brooks.

 

Ernest Brooks snorkeling in Bunaken

Ernie snorklaamassa Bunakenin kansallispuistossa. Kuva: Matti Ponkala 2015.

 

Picture:Matti Ponkala

Heini, Alistair, Mia, Sally, Ernie ja Jaakko Ernien syntymäpäiväjuhlissa Living Coloursilla. Kuva: Matti Ponkala.



/text Heini Härsilä, Living Colours Diving Resort

Highlights

Thumbnail     Thank you all for the great reviews again! We're pleased to announce that Living Colours Dive Resort has been recognized with a 2018 Certificate of Excellence, based on the consistently great reviews...
Thumbnail   For the fourth time in a row, world's biggest travel guide publisher Lonely Planet has chosen Living Colours Diving Resort as the best place to stay in Bunaken! Lonely Planet Indonesia 2016: Top...
More inHighlights  

Blog Living

Thumbnail   People around you make a big difference in doing something, also in scuba diving. In Living Colours the whole crew and other divers with us made my experience safe and lovely. Crew takes care of you...
Thumbnail   All in all, we can 100% recommend doing your Dive Master Course if you want to improve your skills, get to know the dive industry closer and if you possibly want to start your career in diving....
More inBlog  

Facebook Living

Partners

padidannswa

Contact Details

Living Colours Diving Resort 
PADI 5 Star Dive Resort S-36220
Pangalisang Beach, Bunaken
North Sulawesi, Indonesia

Tel: +62 812 430 6401 Mia | +62 81 2430 6063 Jaakko

Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

diveresort